One OK Rock (JP - Tiistai 05.12.2017

Vangitsevista livekeikoistaan tunnettu One OK Rock on Japanin tunnetuimpia rockbändejä, jonka jättimäiset areenakiertueet myydään hetkessä loppuun ja albumit nousevat listakärkeen. Viime syksynä One OK Rock esiintyI peräti 110 000 fanille kahdessa jättimäisessä ulkoilmakonsertissa Shizuokan Nagisaenissa. Bändi on samaan aikaan kansainvälisen läpimurron partaalla, ja yhteiset kiertueet mm. 5 Seconds of Summerin, All Time Low’n ja Yellowcardin kanssa ovat vahvistaneet suosiota entisestään. One OK Rockin piti lämmitellä myös Linkin Parkia tämän kiertueella elokuussa.
 
Vuonna 2005 perustettu  yhtye julkaisi alkuvuodesta kahdeksannen albuminsa ”Ambitions”, jonka julkaisija on mm. Twenty One Pilotsin ja Paramoren taustalta löytyvä levymerkki Fueled By Ramen. Englanninkielisellä albumilla on mukana 5 Seconds of Summerin kanssa levytetty ”Take What You Want”, joka on noussut isoksi hitiksi ympäri maailmaa. ”Ambitions” singahti odotetusti suoraan Japanin listaykköseksi ja hätyytteli listakärkeä myös Yhdysvalloissa nousten Billboardin Hard Rock -listan toiselle sijalle.
Ikärajaton
Erillinen K18 anniskelu-alue.
 
KEIKKA:
One OK Rock (JP)
Ti 5.12.2017 The Circus, Helsinki
Ovet klo 18
 
LIPUT:
Myyntiin pe 1.9.2017 klo 9
Palvelumaksuineen alkaen 32 euroa Ticketmasterista