Laibach - Keskiviikko 13.03.2019

Slovenialainen kulttiyhtye Laibach Suomeen maaliskuussa!

Yli neljänkymmenen vuoden ajan omintakeisella poikkitaiteellisella tyylillään kuulijoitaan ympäri maailman kiehtonut Laibach esittää kappaleita yhtyeen tuoreelta The Sound of Music -albumilta. Lisäksi Circuksessa kuullaan suuri joukko Laibachin aiempia menestyksiä, kuten Also Sprach Zarathustra, Spectre, Sympathy for the Devil, WAT, Kapital, Volk ja Laibach Revisited.

 

The Sound of Music -albumi liittyy Laibachin mittavaa huomiota saaneeseen esiintymiseen Pohjois-Koreassa 2015. Yhtye esitti tuolloin monia lauluja tämän 1965 ensi-iltansa saaneen menestysmusikaalin soundtrackiltä. Uudella albumillaan Laibach antaa erityiskohtelunsa näille ikivihreille maailmansuosikeille, joihin lukeutuvat mm. My Favorite Things, Edelweiss, Do-Re-Mi ja Maria.

Laibach on tällä hetkellä ajankohtainen Sound of Musicin lisäksi monella tavoin, sillä tammikuussa näkee päivänvalon Iron Sky Iron Sky: The Coming Race -elokuvan soundtrack, joka on Laibachin tuotantoa samoin kuin ensimmäisen Iron Skyn musiikki.

Laibachin juuret ovat entisessä Jugoslaviassa Trbovljen teollisuuskaupungissa, ja sen on eittämättä yksi menestyneimmistä Itä-Euroopan entisten kommunistimaiden yhtyeistä. Tämä slovenialainen yhtye nimesi itsensä Slovenian pääkaupungin Ljubljanan saksankielisen nimen mukaan.

Laibach on luonut oman poikkitaiteellisen tyylinsä, Gesamtkunstwerkin, joka yhdistää populaarikulttuuria moniin taidemuotoihin, kuten kollaaseihin, julisteisiin, grafiikkaan, maalauksiin, videoihin, installaatioihin, performansseihin ja konsertteihin. Nyt tämä huikea yhtye nähdään maaliskuussa Suomessa!

 

Konsertti on K-18.