Moonsorrow - Verisäkeet Alive 2020 - Lauantai 22.02.2020

Pakanametalliyhtye Moonsorrow kiertää Suomea ensi talvena 15-vuotta täyttävän “Verisäkeet” -albuminsa tiimoilta. Seinäjoen Rytmikorjaamolta perjantaina 21. helmikuuta käynnistyvä “Verisäkeet Alive 2020” -juhlakiertue kattaa Helsingin The Circus -klubin, Jyväskylän Lutakon sekä Tampereen Olympian. Kunkin illan erikoisvieraana nähdään Viron black metal -ylpeys Loits. Keikkojen liput tulevat myyntiin keskiviikkona 30. lokakuuta kunkin esiintymispaikan omissa lipunmyyntikanavissa.

Vuodesta 1995 saakka operoineen Moonsorrowin rumpali Marko Tarvonen avaa kiertueen taustoja: ”Bändin neljäs albumi oli käänteentekevä, jolla löytyi se kaikista omin juttu, mitä haluamme tehdä Moonsorrow-nimen alla. Se määrittää paljolti sitä, miltä me yhä tänä päivänäkin kuulostamme. Siksi sen kunniaksi on syytä soittaa muutama spesiaalikeikka, joita meiltä ei ennen ole tavattu kuulla. Halusimme mukaan myös uutta tulemista valmistelevan sukulaissielumme Suomenlahden toiselta puolen ja vanha ystävämme Loits avaa nämä pimeät iltamat.”


MOONSORROW VERISÄKEET ALIVE 2020
+ special guest Loits (EE)

Liput myyntiin ke 30.10. klo 9