Mitä nykysirkus on?

Moni kuvittelee sirkuksesta ensimmäisenä raidallisen teltan, pyöreän areenan ja punatakkisen juontajan, joka esittelee numeron toisensa perään. Se kuva ei ole väärä, mutta se on vain yksi sirkuksen muoto. Nykysirkus on kasvanut perinteisen sirkuksen rinnalle omaksi taidemuodokseen, ja Suomessakin sitä esitetään teattereissa, festivaaleilla, kaupunkitiloissa ja teltoissa.

Perinteisestä sirkuksesta nykysirkukseen

Perinteinen sirkus, jota joskus kutsutaan klassiseksi sirkukseksi, rakentuu numeroista. Jokainen numero on itsenäinen kokonaisuus: trapetsiesitys, jonglööri, akrobaattiryhmä, klovni. Numeroita yhdistää juontaja ja musiikki, ja tavoitteena on hämmästyttää yleisöä taidolla, rohkeudella ja näyttävyydellä. Areena on pyöreä manesi, jonka mitat ovat vakiintuneet vuosisatojen aikana.

Nykysirkus syntyi, kun 1970-luvulla erityisesti Ranskassa alettiin tehdä sirkusta, joka lainasi teatterilta, tanssilta ja kuvataiteelta. Taitoja ei enää esitetty pelkästään taitoina, vaan niillä alettiin rakentaa tunnelmia, henkilöhahmoja ja tarinoita. Ranskassa ilmiötä kutsuttiin nimellä nouveau cirque, uusi sirkus. Myöhemmin englanninkielisessä maailmassa vakiintui termi contemporary circus, josta suomen sana nykysirkus on peräisin.

Raja ei ole jyrkkä. Monessa perinteisessä sirkuksessa on nykyään teemoja ja juonta, ja monessa nykysirkusesityksessä on huikeita tempuja. Ero on lähinnä painotuksessa: perinteinen sirkus kysyy usein “kuinka vaikeaa tämä on?”, nykysirkus kysyy useammin “mitä tämä tarkoittaa?”.

Mistä nykysirkuksen tunnistaa

Nykysirkusesitykset ovat hyvin erilaisia keskenään, mutta niissä toistuu muutama piirre:

• Kokonaisuus numeroiden sijaan. Esitys on yksi teos, jolla on alku, keskikohta ja loppu, vaikka siinä ei olisi perinteistä juonta.
• Taito palvelee ilmaisua. Temppu voi olla tarkoituksella yksinkertainen, jos se kertoo jotain. Toisaalta vaikein liike voidaan tehdä niin huomaamattomasti, ettei yleisö ehkä edes tajua sen vaativuutta.
• Esiintyjä on ihminen, ei hahmo areenalla. Esiintyjät voivat puhua, katsoa yleisöä silmiin tai näyttää väsymyksensä.
• Ei eläimiä. Nykysirkus perustuu ihmisen kehoon ja esineisiin. Tämä on yksi selkeimmistä eroista vanhaan sirkuskuvaan.
• Tila vaihtelee. Esitys voi olla teatterin näyttämöllä, tehdashallissa, puistossa tai teltassa. Aina ei ole edes katsomoa, vaan yleisö voi kulkea esityksen mukana.
• Lavastus, valot ja ääni ovat osa teosta. Usein niillä on yhtä suuri merkitys kuin teatterissa.

Taidemuotojen risteyksessä

Nykysirkus on luontevaa kuvata taiteiden välissä olevaksi muodoksi. Siihen voi yhdistyä esimerkiksi:

• tanssi, kun liikkeen laatu, rytmi ja kehon kieli ovat tärkeämpiä kuin yksittäinen temppu
• teatteri, kun esityksessä on henkilöitä, tilanteita ja dramaturgia
• kuvataide ja installaatio, kun esine tai rakennelma itsessään on teoksen keskiössä
• musiikki, kun muusikot soittavat lavalla ja rytmi ohjaa liikettä
• esinejongleeraus ja esineteatteri, kun arkiset esineet saavat uuden merkityksen

Siksi kaksi nykysirkusesitystä voi näyttää niin erilaisilta, että katsoja ihmettelee, ovatko ne edes samaa lajia. Yksi voi olla hiljainen ja pelkistetty sooloteos vertikaalikankaalla, toinen meluisa ja hauska ryhmäesitys, jossa heitellään pianon kokoisia esineitä.

Mitä taitoja nykysirkuksessa käytetään

Nykysirkus käyttää samoja lajeja kuin perinteinen sirkus: ilma-akrobatiaa, akrobatiaa, jongleerausta, tasapainolajeja ja klovneriaa. Lisäksi taiteilijat kehittävät omia välineitään ja yhdistelmiään. Joku voi tehdä koko teoksen yhden tikkaan varassa, toinen rakentaa esityksen sadoista paperiarkeista. Lajeista kerromme tarkemmin artikkelissa sirkuslajit selitettynä.

Yhteistä on, että taitojen opettelu vie vuosia. Ammattilaiset ovat yleensä opiskelleet sirkusta ammatillisessa koulutuksessa tai korkeakoulussa, ja treeni jatkuu läpi uran. Nykysirkuksen kokeellisuus ei siis tarkoita, että vaatimustaso olisi matalampi.

Nykysirkus Suomessa

Suomessa sirkuksella on pitkät juuret sekä kiertävien sirkusten että harrastustoiminnan kautta. Nykysirkus on vakiintunut osaksi esittävien taiteiden kenttää, ja sitä esitetään teattereissa, kulttuurikeskuksissa ja festivaaleilla eri puolilla maata. Monet suomalaiset taiteilijat ja ryhmät myös kiertävät ulkomailla.

Harrastuspuolella Suomessa toimii sirkuskouluja ja nuorisosirkuksia, joissa lapset, nuoret ja aikuiset voivat treenata. Moni nykyinen ammattilainen on aloittanut juuri tällaisessa harrastusryhmässä. Jos laji kiinnostaa, lue artikkelimme sirkus harrastuksena.

Yleisiä väärinkäsityksiä

“Nykysirkus on vaikeaselkoista.” Osa teoksista on abstrakteja, mutta suuri osa on hauskoja, koskettavia ja helposti lähestyttäviä. Moni esitys sopii koko perheelle.

“Sirkus on vain lapsille.” Sirkusta tehdään kaikenikäisille, ja osa esityksistä on suunnattu nimenomaan aikuisille. Ikäsuositus kannattaa tarkistaa etukäteen.

“Ilman telttaa se ei ole sirkusta.” Teltta on yksi mahdollinen tila, mutta nykysirkus mahtuu yhtä hyvin teatterisaliin tai kaupungin aukiolle.

“Jos en ymmärrä, en ole katsonut oikein.” Sirkusta ei tarvitse tulkita oikein. Riittää, että katsoo ja antaa vaikutelmien syntyä. Vinkkejä löydät artikkelista näin nautit sirkusesityksestä.

Lyhyesti

Nykysirkus on sirkusta, jossa taidot ovat ilmaisun välineitä. Se lainaa vapaasti muilta taiteilta, esitetään monenlaisissa tiloissa ja perustuu ihmisen kehoon ja esineisiin. Paras tapa ymmärtää sitä on mennä katsomaan, ja mieluiten useampi kuin yksi esitys, koska ne ovat niin erilaisia.